Iltaongelma

Nyt laitan tasan tarkkaan sukat jalkaani.
En ole menossa nukkumaan jalat kohmeessa, taas!
Mutta sitä on hankala välttää, ikkunoista vetää ja lattianraja on pakkasen puolella.

Koira ulvoo

Minä yritän lohduttaa ja rauhoitella, vaikka minä olen meistä se hysteerinen
Tätä tyylikkäästi pukeutunutta vanhaa herraa arvokkaampaa ei olekaan.

Ja mietin sitä, miten pienimmät lähtevät ensin.

Se siitä

Kaikki viikonpäivät
vuorokaudenajat
kellot
kuukaudet
männyt
eläimet; sudet ja korpit
ystävät, perhe
marjat
pellot, taivaat, maisemat
suopursut
kiropursut
Kaikki on käytetty.

Se siitä,
that’s the end of story.
C’est fini.

Tämä ei ollut viimeinen tarina.

Yö taas jälleen

Lattia on pimeä
nurkassa kumma tulenvärinen valo; käyn sammuttamassa.

6 x 0 + 2 x 0 = 0 => ei hätää
<=> vainoharha.
ovella hoen, nolla, nolla, nolla

Näkymätön mies
tupakkaa sytyttelee tässä huoneeni keskellä
minä havahdun sytyttimen ääneen ja valoon.

Turhautuneena mietin, eikö hän voi antaa minun nukkua rauhassa.

Kerran pimeässä
kylmä lattia jolla nukuin alkoi kallistua ja minä putosin alempiin huoneisiin.

Ja nyt
asia muistui mieleeni kun lattia otti ja suli altani ja minä tuoleineni valuin kellarikerroksiin.

Säikähtäähän sitä vähemmästäkin.

Mustuus II

Yksi yksinäinen
vailla valoa
ja se pimeä pirulainen on se joka on valaistunut!

Lähinnä Jumalaa ja meitä.

Mustaa

Satujen hiljaiset vuoret
Seitsemännellä
hepoleijona.
Lamput, ja ne valaistuvat.
Jos olisin vielä silloin.

Tyynesti minä imeydyn pimeään.
Pimeä on hiljainen ja rauhallinen ja pelottava
eikä millään muulla ole väliä.
Mutta ei liene syytä pelätä
sellaista mikä on olemassa ja on samaa.
Kun antaisi periksi ymmärrettyään!

en keksi enää nimiä

Ajatellessani ihmisiä jotka soutivat pois luotani
(ja huopasivat veneen käännyttyä)
Järvi hohtaa jäisenä
valo taivaassa on sinistä ja sitten oranssia.

Aukealla minä katson ylös mäntyihin.
Olen pellolla ja heinät venyvät ylös silmiini.

Polku kasvaa ylös mustiin puihin.

Viime kevät ja tämä syksy

Pimeä syö kofeiinin ja raudan.
Silmät kiinni uinuessani punertavassa lämpimässä
on kolme sanaa jotka voisivat kuvata:”Minä olen autossa”Ja minä ohitan pellot ja talot ja metsät.
Ohitan itseni.



Sähkölinjat
ylittävät pellot
Ja tämä on viimeinen asia jonka muistan viime keväästä.

Minä kaadun niihin peltoihin
Minun jalkani pettävät
Ja minä vajoan.
Minä haluan juosta
ja juosta yli peltojen ja junaratojen
Läpi metsien ja tyhjien seinien
mutta:

Taivas on
kuultavan sininen.

**

Minä paiskaan silmäni lujasti kiinni ja
yritän olla jossain muualla
koska en enää ole.

Keskellä viikkoa yhtä kaukana viikonlopusta kuin toisestakin

Keskiviikko
na.
Selkä käy kipeäksi
taivas on harmaa.

Joinain iltoina
pää selässä kiroilen itseäni
ja menen nukkumaan kaikki tekemättömätkin asiat
tekemättöminä

Ja kasvatan suustani puun.
Puun, herra isä.
Olenko edes
olemassa.

niin ja missä minun oikeastaan kuuluisi olla

On kolme sanaa jotka voisivat kuvata:
”Minä olen autossa”
Ja minä ohitan pellot ja talot ja metsät
Ohitan itseni
Mutta minne olen menossa?
Minne minä yleensä haluan.

Minä

Istun ja nojaan jalkojeni varaan
hiukset valuvat ja minä valun lattiaan
Sulan.

Ja totuus on, että rakastan itseäni liikaa
ollakseni joku muu.

Siirtymä

Yhtäkkiä tajuan ruumiini.

Vuosikausia olen kävellyt ulkona
en ole sisältynyt itseeni, vaan jäänyt laskematta.
Ja yhtäkkiä huomaan, että minulla on jalat ja kädet
ja varpaat ja korvat ja nenä.
Olen keskittynyt liikaa silmiini.

Nojaudun polvieni varaan
ja lasken, että vajaan vuoden päästä hiukseni yltävät tästä lattiaan.
Lavuaarin alla on edelleen valunutta maalia.
Rauhoitun, ja tajuan:
Minä olen olemassa.

Comme tojours

Rien.
Tout va bien.

Mais á'la nuit
quand je dors
Je vois les corbeaux et les loups.
mais pas dans des sommeils.



Ei mitenkään.
Kaikki menee hyvin.

Mutta öisin
kun olen nukkumassa
Näen korpit ja sudet.
mutta en unessa.

sumenevat

Joku tönäisi polvitaipeeseen;
minä käännyin ympäri mutta en nähnyt ketään
Hiljaiset käteni sulautuvat toisen käsiin
omiini tai ei kenenkään;
piano sulautuu minuun ja minun pääni sulaa auringon tyhjiin säteisiin niin
että kaikki sumenee.

Se juoksee oikeaan korvaani ja vasemmasta ulos
ja kun käännyn en näe mitään
Pelkään olevani hullu
Ja kun kaikki on hullua,
tämä on ihan helvetin hullua
hulluutta.

Otan puun, istutan
annan kasvaa kämmenelläni, korvan takana
Ja kun katson, en näe mitään.
Ikkuna.
Sumenee.

Loputon pohdiskelu, jo ajateltuja ajatuksia.

Huominen on runollinen paikka
sitä ei pysty selvittämään tieteellä
se on sanoja ja loputtoman läpinäkyviä kuvia;
tämä johtaa mietteeseen, mikä on loputtoman läpinäkyvä?
Mitä näkee kun ei ole mitään?

Vastaus on, ettei mitään.

Mutta 'ei mitään' ei mitenkään
voi olla mustuutta
sillä sekin on jotain.
Ei siis 'ei mitään'.

Eilinen. On ei mitään.
Sekavia väriläiskiä
polaroidvalokuva
kallonseinällä.
Täynnä pään puristusta
ja käsien haparointia

Enkä minä saanut unta
koska pelkään keltaista valoa.

Ukkonen

Valkoiset
Valkoiset taivaat jylisevät
jyrisevät
Kumisevat;
tyhjyyttään.

Mutta ne jylisevät kaukana
Niiden välähdykset
eivät vierailleet minun sänkyni alle

Välähdykset ja jyske
Ja minä olen ihmisten keskellä, kaikki ympärilläni.
Katson kun maailman kaunein ääni kirkastuu silmissäni ja silmäni venyvät siniseen ja pilviin
Lähetti, olen lähetti.

Heistä sudet ovat lähtöisin
Heistä sudet minut vievät yön sylistä aaveiden kirkunaan
Minä painan silmäni lujasti kiinni ja
yritän olla jossain muualla
koska en enää ole
No existence.

Yö jälleen

Yö

on

musta (taas)

ja

aika

juoksee kuin ei koskaan ennen olisi nähnyt aamunkoittoa;
Minä käyn kuudetta kertaa tarkistamassa hellan ja silitysraudan
Ja kun kaikki näyttää kuutta minä nukahdan ja näen taas unta.
Susista.
Ja ne sudet käyvät palavat liekit pois päältä ja silti minä niitä pakenen.

Terveiset

Musiikki on taas alkanut
hakata kylkiluitani toisiaan vasten

En edes tiedä
monelta tänään piti olla töissä
luulen että yhdeksältä
Saan varmaan haukut
jos olen väärässä

Mutta haluan kuunnella
tätä.

(Mew - Introducing Palace Players)

Kesäloman alku

Hengitän syvään aamua ja
astun ulos valoisasta huoneesta
Johon valo tulvii puhtaasta
pitsiverhon läpi ja

Olohuoneessa tuoksuu ja tiedän että joku on takapihalla.

Soittaisitko muuten näin

Sydän on alkanut
hakata seiniin
kuin huomaamatta
Vasten kuparista kelloa
joka jokaisesta lyönnistä
siirtyy hetken eteenpäin.

Enkä enää pelkää uusia alkuja
enkä ikuisia loppuja
Ja niin on hyvä.

Kirjoituskoneen ääni aamuvalossa

Hiljaisuuteni
on ihanan
rämisevän
kirjoituskoneen syytä

Mutta en valita.
Kunhan vain saan aikaiseksi.
En saa suutani kiinni.

Torstai

Kaikki siitä mitä oli on kuin unesta
joskin, niin on kaikki muukin
en enää erota painajaisia yöllisistä juoksuista

Käsissäni nokkosia, nokkosia
olen osa sinua ja
Taivas on hetken aikaa todellinen
kunnes se taas muuttuu joiksi ja suvannoiksi

Ja minä yskin veret suonistani
nokkoset polttavat ja
mikään ei enää toimi;
polttoaine on lopussa

Ja minä juoksen, juoksen ensin kauas
ja sitten lähelle
eikä etäisyys muutu mihinkään
Ja minä huudan ja kirjoituskone huutaa takaisin

days of existence

Suddenly
everything that does and
does not exist in me
Comes together and
bursts out to the present
as a big laughter
In the most material way;
As crows and breads
for everyone who needs.

And when it happens
I realize that someone has
eaten my months from janyary
to april

And I realize everything
and that I don't
and do exist.

Pelottomana katson painajaisia

Ilta ilta hämärä
katson taas ikkunaan
mutta en siitä ulos
vaan mitä siitä heijastuu.

Menen peilin eteen
pääni huojuu
männyt tuulessa
Otan kasvoni irti ja laitan pöydälle

Ilma syttyy palamaan ulkona ja
Tulee sisälle tulessa
Ikkuna räjähtää.

Olen yksinkertaisesti ulkona
Ja kasvoni unohtuivat pöydälle
Ei helvetti soikoon
Ja juoksen takaisin

Tuhkaa pöydällä
olen suojassa tulelta mutta pelkään
Ja yhtäkkiä nousen lentoon
kuin näkymättömiä portaita

Liukastun alas.

Suo taas

Suo on pimeä.
Se vääristyy lasin läpi
kuin aika
Se lainehtii ja pyörii.

Karpalo
luulottelee ja:
se kasvaa ja kasvaa
kunnes kaikki on vain punaista.

Ja suopursu kukkii.
Punaisessa.

Rummut

Ilma vihretyy,
ruohon väri
imeytyy taivaaseen.

Joki jäätyy
ja kolahtelee;
Ääni on kumea
ja matala
Kuin rummut kaukaisuudessa.

Ja maa
muuttuu jääksi.

Pelko

Minä en pelkää pimeintä huonetta
enkä kuolemaa taikka
yön hirviöitä

Enkä pelkää yläkerran hullua
enkä mitä muut
minusta uskovat

Enkä pelkää tulevaisuutta
enkä itseäni
tai omaa mieltäni

Vaan minä pelkään
kaikkein eniten -

Ja maailmat räjähtävät yhtä aikaa ja sirpaleet iskeytyvät toisiinsa dissosiaatio, valas, valas, pimeä. Olen olematta olemassa olen subjektivistisessa todellisuudessa mieleni on ja on olematta, minä olen ja olen olematta.

Radio morsettaa ja räjähtää.

Kevätpilvet

Aamu valaisee
ensin olen varma
että on vähintään puolipäivä.

Ulkona pilvet juoksevat
taivaan poikki
kuin hevoset
taivaanrannan taa;

Ja niin.
Huolestunut.
Harmaa massa
horisontissa
Hevoset kompastuvat
vierivät
vyöryvät

VYÖRYVÄT

alas taivaan mäkeä.

Ja silmien kulmissa
taivas taittuu siniseen
Talven selkä taittuu
valo, valo.

Eilen

Olin suihkussa
pesin kasvojani
kädet
valo pimeä
valo hämärä

Avasin silmäni
kun vesi oli
valunut pois.

Käsi tuntemattomasta
ilmaantui
vetääkseen minutkin
olemattomaksi
Katsoin sitä vittuuntuneena
ja se imeytyi seinään.

Samoin haihtuvat aikanaan
minun ruumiini
sisäelimeni
aivoni

Otan kiinni hiuksistani
ja annan pääni retkottaa takana
jotta hetken ajan tuntuisi
Kuin joku tuntematon
kantaisi ajatuksiani,

Päätin, että yksinäisyys on
hyvä
seuralainen.

Vesi huuhtoo ajan pois
Väsyneistä raajoistani.

Matka

Osittain valossa
Osittain varjossa
on jo taivas
kun otan pyöräni ja lähden

Mietin ensi viikkoa
ja sitten unohdan kaiken

Lennän
ja pyöräni lentää
Paiskaudun pilviin
keskustelemme filosofiasta

Seuraavana aamuna
on Skagen tuulinen
ja valoisa
Polttaa aurinko
ja paiskoo ilma
Käyn kahvilla ystäväni luona
joudun vaihtamaan pyöräni renkaat
sillä törmäsin sääpalloon

Ja Andalusia
puun alla
Polttaa aurinko
paiskoo ilma
Minä olen unessa.

tyytymätön

Olen sulkeutunut
Varjoisaan huoneeseeni
ja kiroan itseäni.

Avaan verhot
ulkoa sisään tulee
aurinko

Otan kenkäni
ja menen ulos
ja pyörän alleni
Ja lennän
mutta vain hetken

Kiroan itseäni.

Katson taivasta
Silmäni palavat
en näe mitään
Polttaa valo
polttaa pimeä
Kun sateisena päivänä
en mene mihinkään

Olen jo kaukana kotoa
kun alkaa tuulla
se paiskaa vaatteeni
minua vastaan
niin että saan taistella eteen päin

Tappaa tuuli
Tappaa tyyni.

Kiroan itseäni.

Yö

Sudet
sudet laukkaavat ohitse
Auringon säteet iskeytyvät lävitseni
Yöllä
kun olen nukkumassa
Olen äkkiä kaikkialla muualla
paitsi sängyssäni

Ja lattia tärähtelee
Pihalla räjähtää
Kattolampusta
tulee
lattialamppu.

Vielä jonain päivänä olen

Olen varma
että jonain päivänä tämä iltapäivähulluuteni vyöryy yli
sekoan lopullisesti
enkä parane edes tultuani kotiin, syötyäni ja juotuani kahvia

Siinä vaiheessa
joudun jonnekin muualle
en tule enää takaisin mistään missä käyn
ja muutun vielä
vihreäksi uudestaan
ja taas
Olen varma.

Vihreä ilta

Olen tässä
Ilma kääntyy vihreäksi

Olen tässä
jakautuneena kolmeen
osaan
Sielu,
mieli,
hulluus (tai ruumis)

Kaikki on vihreää
yritän ottaa valokuvan
kamera sammuu
ja leviää muttereiksi
ja sisäelimiksi käsiini

Yritän piirtää maailman käteeni
tussi leviää
ja käteni muuttuvat vihreiksi

Katselen, ja pikku hiljaa ilma on
turkoosia
Kuin ilta päättäväisesti haluaisi
olla sininen

Ja minä
Olen tässä.

en enää tiedä

maailma täynnä
kaikkalla on hevosia
minä yhtenä niistä

Olen ja laukkaan

ja olen kuolematon

olen kanssasi
aina
lupaan
että olen kanssasi
loppuun saakka

vaikka laukkaisin
pois
aina uudelleen.

Korkea tavoite

Olen silmiesi alla
ja kun minulla
on kädet
Kurotan ja yritän
tarttua kiinni
kuun kulmasta

ja sillä välin
kun roikun ilmassa
maa liikkuu allani
Tipahdan keskelle
kukkaketoa
Olen kuin unessa
Otan kukan käteeni
ja tanssin

Vaikka ei ole voimia.

Poissaolija

Kaunis, kaunis
avaruus
Odottaa minun
paluutani

Anteeksi
olen ollut
Absent lately
minun kuuluisi olla luonasi
mutta olen ollut väsynyt.

Lentäjä

Juuri nyt
olen kaiken yläpuolella
katselen pilviä
alaspäin
Korvissa suhisee paine

ja sitten sateenvarjo
heittäytyy
ylösalaisin.

Pimeys on aikaa

Olen hämärässä
en tiedä enää mihin
suuntaan liikkuisin
ehkä usko löytäväni mitään
vaikka yrittäisin

kello
kello on väärässä
Olen ajassa
ja ulkona siitä
koska sitä ei ole
ja silti se kelluu
olemattomana ympärilläni.

Symbioosi

Yön aikana

On huoneen kattoon maalattu karttoja

Mutta en jaksa katsoa ylös

En kuitenkaan

viitsisi

Selvittää mitään

Sammaleet, multa

Olen kiinni juurissa

Yksipuolinen symbioosi

Rasittaa sinun jalkojasi

Yrität päästä irti

Ja yön aikana

sinut on viety.

Käännyn katsomaan kattoa

Enkä löydä toista puuta

tyhjästä paperista.

Sinä (en muista enää mitä itse asiassa ajattelin)

Juuri tätä tarkoitan
- asiat tapahtuvat
heti
kun lakkaan uskomasta niihin
Kun lakkaan ajattelemasta.

Hukun
sinun mieleesi
en enää omaani
Ja hänet kun mainitsen
(tai mitä hänestä ajattelen)
Ilmeesi pysähtyy
siihen.

Luonnos sivun kulmassa

Näinä toivottomina aamuina
Kun etsin päättäväisyyttäni takaisin
tuntui
kuin olisin voinut itkeä
tukehtuvan tuskan rinnastani
Mutta en saanut sitä ulos.

Arvelin kuvitelmissani
uskaltavani
Kun ajattelin
Miten sinun hiuksissasi
Kynttilän valo muuttuu universumeiksi
Ajattelin sinun kauneuttasi

Mutta aina todellisuudessa
Kun minun kuului sinut kohdata
kauhu tuntui varpaissa
pelkäsin jäistä katsetta
(Ennen kuin päässäni pimeni
ja näin vain ja ainoastaan hänet)

Todellisuudettomuus

Istun ikkunalla
orava juoksee takapihalla
ja ulkona ihmiset
hikoavat kuumasta

Olen helpottunut nyt
kun ymmärsin
Maailmaa ajatellessani
että koskapa aikaa
ei ole
Ei ole minuakaan

Kaikki on pitkäkestoista
kroonista
Lucid-unta.

Riivaavat minua taas

Riivaajat
eivät jätä minua
rauhaan
Ne tulevat yöllä
heti kun sammutan
valon

Riivaajat
huutavat naapurissa
kuin olisivat tulossa
katosta läpi
Suoraan makuuhuoneeseen

En ehtisi reagoida
Olisin mennyttä
ennen
aamua.

Totuus

Totuus
Todellisuus
on
se
Että minä
en ole
kaunis
Vaan ruma
Kuin olisin kuukausia
ollut nukkumatta
ja elämättä.

Ja totuus
totuus
on
se
että
Minä rakastan
sinua
Kuin pilviä

ja lintuja
rakastetaan.


Ja pelkään sinua
niin kuin pilviä
ja
lintuja
pelätään.

Riivaajat

Eivät kaikki aaveet
ei kaikki sinua riivaavat hullut
Voi viedä sinua pois
mukanaan
Niillä ei ole siihen valtaa

Riivaavat sinua
kun olet
sikiöasennossa
sänkysi pohjalla
Hysteeriset kyyneleet
kimaltavat pimeässä
Kastelevat tyynyn

Kun
ne riivaavat
sinua.

Musta koira

Musta koira
Koira
nurkalla
kaiken valon
itseensä vetää
musta koira
tyhjä kohta
valojen leikissä.

Sanaton

Mies
katsoo ikkunaa
Sanomatta mitään
Mitään sanomattoman näköisenä
kävelee peilin eteen

Ja miettii
vääristävätkö sadepisarat
Hänen kuvaansa ikkunassa.

Vanha

Milloin kasvoit
milloin kasvoit näin vanhaksi
Milloin näit kaikki sodat
ja itkit aamulla sielusi lattialle lammikoksi.

joka on ollut niin raskas
Että ilma rakoili sen painon alla.

Että sinun omat voimasi eivät sitä enää kantaneet.

Loppu

Pyydän
Työnantajalta lomapäivää
tekemättömän raskaan työn jälkeen

Piano saattaa soida
mutta se soi mitään sanomattomia sointeja ja
sanoja

Ehkä
Sanat loppuvat tähän
Hankala sanoa
Kun huominen on mennyt
mutta en muista siitä mitään

Clouds

Clouds
are now my only pals
as I sit on my roof
(as close to the blue sky
as I can get)

I'm trying
trying to fall
trying to grow
and trying to cough up my heart
so a pain would stop.

Stars

Stars
Out of my sight
above the most grey city

Floating silently
in the invisible
nonexistence.


I plant myself
in our livingroom greenhouse
Hoping that I
will be a little longer tomorrow
A little closer to the stars.

Kaupan äänet

Kaupan käytävät
Tomaatti, tomaatti
Korkea G

Värikkäät lasipurkit
hyllyssä
Suljen silmäni
pianon laululle

Ihminen, ihminen
rummut
basso

Ja sinä
Viimeinen ääni;
Hiljaisuus.

Kevät

Kudon
Kudon hulluuden vallassa
Verkkoja;
Taivaalle harmaita.

Ne ovat kosteita verkkoja,
eivät uusia
Valmiiksi niihin on
pyydystetty vanhat kellojen kuvat
Niissä ei ole uuden
elämän tuntua

Aurinko jää verkkojen taa
ja siitä huolimatta
päästävät lävitseen sen lämpöä
niin paljon että tiet sulavat
ja minä kudon niistäkin verkkoja
harmaita
Siitä ne siirtyvät taivaalle

harmaina
roikkumaan
Ja pyydystämään ajatusten virroista
paloja, kaloja

Siinä uutta
kuolemaa
ja silmien uupumusta.

Musiikkia

Sekava, sekava
avaruus
Valo heijastuu lasista
musiikki ottaa minut
sisäänsä leijailemaan

Lopultakin
puolen vuoden tauon jälkeen

Musta
sekaisen musta
avaruus
Muuttuu väreiksi
valoheijastumiksi
Äänikokonaisuuksiksi.

Pariisi

Viulu
Viulu suurkaupungin kadulla
Silmät kiinni
Tuuli soittaa hiuksia

Ja piano
Piano tanssii
Kuin ei koskaan ennen olisi
tanssinut

Katson maahan tumpattua
tupakantumppia
Jonka joku siihen jätti

Silmät kiinni
Kuvittelen olevani muualla
kuin teatterin edessä
odottamassa autoa

Pariisin kadut edessäni;
harmonikka soi
suurkaupungin kadulla.

Ja puistot
puistot täynnä puita
ja hevoskärryjä

Niin ja harmonikka
soi.

Aamulaulu

Kuuletko kuinka kalmanlehto laulaa
Laulan sulle syntini
Synneistäni mukaan sattui
Sattumukset surmani

Kylmänä sinä makaat maassa
Kävelet pois ääneti.

Varjosi

Viime päivinä
minä olen ollut varjo
sinun valosi keskellä

Aamulla minun
valoni on
kirkkaimmillaan
iltapäivällä
se alkaa himmetä
ja se sammuu
viiden aikoihin

sen jälkeen en
kykene mihinkään
Olen vain
ja pelkkä varjo.

Huonot juhlat

Ilta on pitkällä
juhlat alkavat hiljetä
yksi nukahtaa
toisen syliin

Pian enää ainoa on
hereillä
pöydän ääressä
mies
Jolla on rusetti kaulassa

Hän nojailee käteensä
selvin päin
Miettii syntyjä syviä

Aamu nousee
Hiljalleen juhlaväki
poistuu asunnosta
Serpentiinit kaulassa
Tyhjät pullot
povitaskuissa

Vain mies istuu
rusetti kaulassa
pöydän ääreen
unohtuneena.

Yleinen käsitys

Tämä mies on hullu!
Hullu!
Julistettiin
ja minut nostettiin korokkeelle
Ja he huusivat
niin että rautaiset vasara
alasin ja
jalusta
Halkesivat keskeltä

PUNAISET RAIDAT MAASSA
KERTOVAT HULLUUDESTA
(eikä niitä ollut
vaan sokeat ihmiset
ja ne ihmiset jotka välittivät vain
sokeiden mielipiteistä eivät sitä
huomanneet)

"Oletko sinä hullu?" kysyy viaton
nuori poika, ei liene edes kahtakymmentä
"En", minä vastaan
ja vien hänet väkijoukosta pois.
Tai en muista, olin sekaisin.

Johanneksesta tulee kasvissyöjä isä

Rakastupa siihen
selkärangattomaan kettuun
ja synnytä sitten samalainen
Sanoo äiti Klaaralle.

Klaara kohottaa kulmiaan
ja katsoo vatsaansa
joka on kasvanut kovasti

Ultraäänitutkimuksessa
vauvalla oli häntä
sillä oli häntä.

Hätkähtäen Klaara uskoo
synnyttävänsä ketun
Äiti oli oikeassa.

Mutta kaikki ketut eivät ole
pahoja
Ehkä tämä on
kasvissyöjäkettu.

Pullamössöpoika

"Se mies on toivoton",
sanoo äitini
valokuvaajapojasta.
"Selkärangaton haaveilija
lintuja melkein näkyy pään yllä."

Todellisuudessa äiti
on vain kateellinen
kun ei koskaan tutustunut
haaveilijapoikaan.

"Pullamössöä järjen tilalla",
hän väittää.

Kohotan kulmiani
ja on vaikea uskoa äidin puhetta
sillä kun illalla menen
kotiin
On mieheni siellä
ruoka valmiina pöydässä.

Hymy kasvoillaan.

Routa

Miksei katulamput valaise taivasta?
Miksi taivas on niin loputtoman musta?

on helpompi liikkua
kun pakkanen ui vaatteissa
on parempi juosta
kun ei ole sinua

vaan kylmä
on sinut vienyt

jäinen maa
alleen.

Seuraaminen

Yö tippuu
ja repii ihoa joka suuntaan
valaisee puihin pimeää
samoja aurinkoja
joita katselin
Ja mies katoaa nurkan taa

Tupakan savu nousee
minulle asti
Minä seuraan ja
alan voida pahoin
kun hän juoksee

Pullo ja pussi
vaihtaa kättä
Tuuli menee keuhkoihin
Ja minun on juostava
ettei minua huomata

Musta
musta
valo
On vastassa.

Kyyneleet ja meri

Silmäni vuotavat tuuleen
vesi vastaan ilma
Typpi sekoittuu veteen
happi nousee merestä

Sotien hulluista meristä
kuolleista
meristä

Ja siellä,
meren pohjassa
minä makaan

Kyyneleeni sekoittuvat
veteen
Suolainen sekoittuu

suolaisempaan.

Korpit suusta

Aukaisen suuni
ja sitten minä juoksen
mustia lintuja
suustani ulos

Sinä katsot
peräännyt
väistät
korppeja

Viime aikoina
(siitä on nyt kauan)
ehkä olet hyväksynyt linnut
ehkä hymyilisit niille

Ja kun katsoin
sinä katsoit takaisin
ja väistit niitä taas.

Hullujen unia

Haron tiheää mustuutta
sormillani kohti taivasta
Pimeys on peittänyt valon

Korpit hyökkäävät lumesta
vapaat murhalinnut
"Silmät päästä
jos käyvät liian
suuriksi"

Se on maailmanloppu
olen varma siitä
kunnes
Auto ajaa ohitseni
Ratissa on nainen
vieressään joku jota en erota
Vaan takapenkillä ovat he
hänen ystävänsä
(petturit)
Vain yksi heistä huomaa
hullun hämärässä

Hän ei ymmärrä
oliko hän kuskin vieressä?
Yö väistyy hetkeksi
takaa
Kun auto pyörähtää
ja jatkaa matkaa

Pakoon
ja yhtäkkiä onkin taas
päivä
kesä

Kalmisto ottaa minut vastaan
kohta
hautakivien väliin
vaan en yksin
vaan en kuolleena.

Sydän

Se on sydän
joka hakkaa kättäni
pöytää vasten
Ja hulluutta ulos korvista

ja sydän se on
joka hidastuu
hetki hetkeltä
hakkaa rakkautta ulos minusta.

Arvelu

Avaa suusi
ja puhu

tässä isun
tyhjän päällä
ja odotan
tyhjää

Olen ulkona
kaikki muut
sisällä talossa

On kylmä
mutta en saa henkeä
kuumuudelta.

Sinä taidat olla
talon toisella puolella
ulkona
Emme vain näe
toisiamme.

Kovan onnen mies

Koe verkkosi mies
kerää saaliisi vedestä
Nosta kalasi usvan alta

Kovan onnen mies
kolme kalaa vedestä
aamun usvan seasta

Pimeästä aamusta
kotiin takaisin
ruokkimaan itsensä

Kalastajamies
verkkojen nostaja
harakoiden valtaama

(ne asuvat hänen päässään
eivätkä mene pois
vaikka niille huutaa yössä
läpi pimeyden)

Aurinkoinen päivä

Katson suoraan aurinkoon
läpi sinun selkäsi
sen valo siivilöityy

Lapaseni ovat mustat
auringon valossa
(kun siis pilvien
valossa ne ovat ruskeat)

Ja samalla tavalla
sinä muutut
Maailman kauneimmaksi
valon siivilöityessä
lävitsesi
minun silmiini.

televisio

Tämä on selvempi
selkeämpi

vaikka joskus sumenee
se johtuu vain
väsymyksestä
se menee ohi.

Sulje silmäsi
nuku
se menee ohi.

Vene

Tule tänne rantaan
kävele perässäni
läpi aamuisen usvan

Katso tätä
venettäni
sen päältä näet
taloja
kaupungeja

Kun sillä soudat
tuonne ulapalle
aamutuulen aalloille
siitä irtoaa hetki
Ja se hetki tarttuu sinuun
ja ennen kuin se kuluu pois
sinä luulet hukkuvasi

Silloin soudat takaisin
rantaan
ja otat maata jalkojesi alle
horjuen
seisot omillasi.

Kuin metsästäjät

vainoajat perässäni
ne seuraavat minua
kiinni saadakseen
vain saadakseen kiinni

muutta syyttä
kuin metsästäjät

sinä olet minä
ja minä seuraan sinua
minä olen sinä
ja me kierrämme kehää

minä ja sinä ja metsästäjät

Piiloudun metsään
sinä kiven alle

paetkaa hullut.

Aalto

äänettömästi
äänesi liikkuu ilman läpi
liikkumatta
tyhjyydessä

minun mieleeni
joka ilta
ja yö

Kun lumi painaa
puiden oksilla
alas päin
minä mukanaan

kun olen yksin kotona.

Pimeänä
sinun valosi
näkyy seinien läpi
pimeydessä

aamulla kun herään
yksin.

Huomenna sama

Olisipa jo
kymmenen vuoden päästä
olisi ohi jo.

sinä olisit ohi
hän olisi
minä olisin yksiössäni
ja maalaisin

Minä tai sinä

Olen oma itseni enää
alasti
ja sellaisena kuin
et sinä halua
minun olevan

epälaseissa
hiukset nutturalla
(vaikka hiukseni ovat lyhyet ja
niskahiukset jäävät auki)

toivoisin että tämä aika täällä
olisi jo
ohi
Jotta päästäisin
jotta irtoaisin
sinun hiuksistasi
sinun kokoistasi
pimeimmissä öissä
Ja etsisin toista valoa

Vaan et voi minusta
pitää
et voi minua arvostaa
jos et osaa arvostaa runoja
(tai edes niiden kirjoittamista)
tai taidetta
tai sen yritystä
Etkä epälaseja
ja sekalaisia ryysyjä.

Päivä

Aiemmin
ehkä tunti sitten,
pilvien valossa,
olit epätodellinen
seinään nojaileva
atomikasa

Ja nyt,
auringon valossa,

Sinä olet kaunis.

Salka Valkan sanat

Laiva
silmissään kuunteli
Ei yösijaa
ja taitoa

sydämessä, keuhkoissa, veressä
varovasti
miehiä kuljetti
toista toisensa jälkeen
ilman minua mukana.

Yksitoista kirjaa

(Kolmesataa)
emme olleetkaan Lontoossa
mutta hän
hän jutteli
tiedemiehille
eihän
kokemuksemme, lähteemme
ja
(Yhdeksänsataa sanaa
joka ikinen vartti
auringossa sisällä)

Hän
tutki, kuunteli tai elehti
Keskeytti.

Kuka juoksisi kertomaan
musiikista
tulessa

halipäivä

hei,
(minä sanon)
halataanko
(jollekulle joka sattuu
seisomaan melkein vieressäsi)
(ja tietenkin ilman mitään taka-ajatuksia)

Mutta sinä kävelet pois
(taas)
Ennen kuin ehdin edes tajuta.
Kun en katso sinua
(vaan sitä
jota juuri siinä halasin)
(Ilman mitään taka-ajatuksia)

Hulluuden monista eri muodoista

Hulluja on monenlaisia
on arkisia hulluja
taiteellisia hulluja

todella hulluja
tuskastuttavia hulluja
(- siis niitä,
jotka todella käyvät hermoille)

Kauniita hulluja
rumia hulluja
pieniä ja suuria
hulluja

Ja sitten olen minä
Pelkkä hullu.

Nuttura

hänen hiuksensa
on vedetty poninhännälle
ja sitten suttuiselle
nutturalle

hänen hiuksissaan
asuu maahisia
hänen kasvoilleen rönsyävät
kukkakedot

ja maahiset
öisin hänen kasvoillaan:
auringonvalo
ja metsien peto

Maahisten päivä

Edes hulluus ei
näytä
minusta kaikkea
vain palasia
(peilistä) jotka heijastelevat
ympäristöään
ja sen hulluutta

Eikö kukaan todella
ymmärrä
että hulluus on ihmisessä
se on luonnollista

ja maahiset asuvat maan
alla
ja minä kohta heidän seuranaan

Sota

Ne ampuvat tykeillä
Hullut!
Ilmaan kuolema

Eivätkö ne tiedä
Että se voi tappaa
Jos osuu eteen

Jyrinä
Pommikoneiden
Tärisee lattia
Tuntuu jaloissa

Eivätkö ne tiedä
Pommin osuminen sattuu.

Sanat muutamat

Hei
hei
Älä juokse
tai mene
muutama sana
minulla olisi sanottavana
Sinun kauneudestasi

Älä sinä
älä juokse
Pysähdy
älä liiku

Mene.

Mitä ihmettä

Viis tyttöä,
laulaa hän.
Voi miten heitä
hellii
(pistää palasiksi
ja hautaa)

Mutta minä,
minä kaipaisin
muuta.
(tytötkin kelpaisi,
ei sillä)

(Joose Keskitalo - Viis tyttöä)

Minusta eroon ja takaisin

Älä sinä juokse tänne
vaan juokse pois
Juokse yli jokien
kunnes vastaan tulee ääri
taivas
loppu
avaruus

Ja jatka vielä siitäkin
Heittäydy aurinkotuulten
vietäväksi
ajelehtimaan
peltiromun sekaan

kunnes
Ei enää ole
Jos mikä
Niin mikään

juokse
Koska sitten olet taas täällä.

Juokse pois.

Uni

Uni tuli niin äkkiä
että melkein säikähdin
Kuin joku olisi
vetänyt säkin päähän.

Kurkkasin ulos ovesta
(joka siis oli siinä unessa)
ja katsoin
(todellisuuteen)
Ihmisiä
taas samat
puupäät
valopäät

Hevosia pakenemassa
pois pakkasesta
ja ystäväni -
syyllisen näköisenä
auton takapenkillä

Tiimalasi ja universumi

Säikähdin taas
ja aivan äkkiä

Herätyskello.

Väsynyt

Pieni lintu
heikko
pakkasta vasten pörhistellen
minä olen.

Lintu
Kotka
Tuulen vertainen
Minä olen.

Kuin maansa menettänyt

Poika
vailla tulevaisuutta
vailla suuta
jolla puhua

Maa
jolla ei ole rikkautta
ei ole kultaa
ei puuta
vain suota

Ja suolla istuu poika
vailla tulevaisuutta
Vaatteitta
yksin
Kuin melankolinen
vaha-animaatio

Maansa menettänyt

Lohtunaan
taivaanrannan puna
ja linnut
mustat
sen takaa
ja vaivaiskoivut

Oi, puut.

Kaamos

Huulet jäässä, suu
kurkku
rintalasta
kylkiluut

Hengitän syvään
katki
poikki
jäiset tukipuut

Voi maailma
voi rakas
jalkani eivät enää liiku
ne eivät enää kanna

Käteni ovat heikot
ne eivät maailman
painoa
jaksa

Mutta liikun
ja kävelen
kunnes vastaan tulee
taivas

ja meri
jäässä pinta
rikkumaton.

puupäät

On maailma.
Kaikki puupäitä
kaikista kasvaa puita
Ne ovat juurtuneita
heidän päihinsä
ajatuksia
Ulos päässeitä
Luoja
Sinne minä haluan

Hehkulamppuja
joillakin
valopäät
ihmiset valokuvissa
kauan aikaa sitten

Nooan arkki

Hän on lumileopardi
leijona
jääkarhu -
ei-kenenkään voittama
(paitsi kun
koko maailma on vastassa)
Vahvana katselee
yllättyneenä
kun
Minä olen lintu
aavikon laidalla
Horjun ja vapisen
hulluuden pois ajama

Sinun kimpussasi -
on korppikotka,
minä,
ja kettu
kiron korjaama.

aivan samanlainen päivä

Joinakin päivinä
En pääse mietteistäni
ulos

Vaikka kuulen kaiken sen musiikin
Vaikka kuulen
sen kaiken

Ei hän taida olla edes
todellinen
konkreettinen
kuultavissa
nähtävissä

minä vai hän vai sotilas

Kun ihmisestä tulee ulos toinen
Mutta ei tulekaan
se jää sisään
jumittuu päähän
kallon seinämää vasten kolisee

miten sitten käykään
ihmisparoille
kuinka ne kestävät elämän tönimiset
ja huudot
yhden ruumiin sisällä

vahvistuuko ruumis
vai ratkeaako se liitoksistaan?

kun maailma aukeaa edessä ja on liian kaunis ja kamala katsottavaksi

Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on

MITÄ

TÄMÄ

ON

Ajatuksia vai liekö oikeanlaisia

Rakkaus muuttuu vanhetessaan huononäköisemmäksi
Niin kuin ihmisetkin
Hiljalleen kaikki kirkastuu, kaikki tärkeä
Oikeamieliset oppikaa

Mutta kun se on vanhimmillaan
Se äkkiä näkeekin kaiken kirkkaana
Ja oi miten se ilahtuu
Koska rakkaus ei kertaakaan ole sokea
vaan se ihannoi näkemäänsä

Kiropursujen suo

Kiropursujen suo
levisi takapihalleni
liian lähelle
Se lemu tunkee läpi jokaisesta
oven ja ikkunan raosta

varsinkin niinä hetkinä kun
en saa ajatuksiani kasaan ja paperille
Siirryn olohuoneen ikkunan ääreen
Tuijottamaan niitä

NIITÄ

Lintuja
Raatoja
Kuihtuneita
Mädänneitä
Suon kukkia
Kauniita
Kamalia

Mäntyjen keloja
Kuivia
mutta lahonneita
Jäisiä
härmänneitä

Eräänä aamuna
Ovat karpalot kasvaneet pensaina
vasten ikkunaa

Saan tarpeekseni
juoksen ulos
hävitän ja poltan

nurkan takaa katsoo mies
vai nainen
vai poika
sotilas
vai kauppias
hulluuttani

Aurinkoiset kadut ottavat minut armollisesti syliinsä
Kun lopulta selviän läpi nokkosista
sokkosista
sokkeloista
Oi ihanat pelastuksen päivät

Ajatuksia vain

Ihmisen suurin olemus
Se on vaikea hahmottaa kuviksi
Ihailen henkilöitä jotka siihen kykenevät

Itse voin vain kerätä
pieniä palasia, omasta sielustani
harvemmin
Yleensä muiden
Paperille
Ja siinäkin menetän hermoni

Lyijykynä on paras ystäväni
tässä suhteessa
Sen helppous ja luontevuus hymyilyttävät

Mutta voi ei
Huomenna on hammaslääkäri
Joudun kulkemaan tuntikausia kasvot turtana
kuin jotain olisi kuollut
enkä sitä
saattaisi uskoa

kuolleita kukkia
haaskoja
raatoja

Oi iltapäivä

Miten helvetissä
Talvella voi maailma käydä
Näin käsittämättömän kauniiksi

Sumu räjäyttää tajuntani.

Pilvet ovat laskeutuneet puiden latvojen tasolle
Eivätkä ne ole harmaata, homogeenistä
mattoa yläpuolellani

Käännyn katsomaan ylös,
ja keskeltä, suoraan ylhäällä
Taivas on sininen
Minä hymyilen

Keskipäivän aurinko
Laskeva ehkä
Mutta silti kuultaa takaa kirkontornin
Pakkanen puree poskia
Tai pikemminkin pitää käsiään
Niillä

kaunis, kaunis
Valkoinen

Pihalla

Keinuun paistaa aurinko
Puiden varjot heittäytyvät pihaan
Ruoholle
Makaamaan

Otan lisää vauhtia
Keinun niin kovaa kuin pystyn
Taivaalle
Pilviin
Lintujen luokse

Taivas on sininen
Ja kirkas pintainen

Ruohomatto ottaa vastaan
Kun lennän

Yhdeksän sanaa

Minä

Aamu

Auringonnousu


Lumi

Valo

Alku


Hymy

Silmät

Suljen

Maailma käy ylivoimaiseksi.

Pöydän alla on pölyistä,
Huomaan.
En ole muistanut imuroida viikko kausiin

Kuvittelen laivan ohittamaan minut
Alittamaan pöydän
Tai sillan
Niin kuin ajattelin

Sukellan sängyn alle
Ennen kuin kukaan näkee
Villihevoset laukkaavat ohitseni

Oi, unia!

Olen unessa
Olen unissa

Vajoan hiekan sekaan
Meren rannalla
Aallot huuhtovat hiuksiani
Merilevät peittävät kasvojani

Hukun kesäniityn kasveihin
Katoan mullan sekaan
Maa nielaisee ruumiini

Sieluani ei koskaan löydetä


Ennen kuin herään
Aamuun,
Aurinkoon.

Koti

Hengitän tuttua tuoksua
Kun tulen sisään,
Vieraista hajuista
Vieraiden silmien alta
Pois tupakan savusta
Kotiin

Kaadun sohvalle
Niin kuin kirjapinossa
Nurkkaan kasatussa
Sille
Jota päiväkausia valittiin
Ja etsittiin
Ennen kuin se löytyi

Menen keittiöön
Kaadan pannulle oliiviöljyä
ja hengitän sen tuoksua

Ovi käy uudelleen
Sinun tuoksusi tulee takaisin
Kotiin

Sillä ei ole nimeä

Kuulin sinun puhuvan
Et vilkaissutkaan minua
He tietävät,
Että seuraan sinua
He sanovat sinulle
Aina kun tulen vastaan
He muistuttavat

Ja sinä katsot muualle

Mutta tänään
Minulla on parempi tunne
Ehkä se ei mennytkään niin
Vaikkakin
Sitä en usko itsekään

Turhautuminen

Kylmät väreet kerääntyvät
Puoleen väliin selkää

Naputan pöytään tahtia
Kun laitan ne liikkeelle.

Nojaan otsaa käteen
Korvien takana tuntuu paine

En voi liikkua
En voi olla liikkumatta

Jalat liikkuvat
Mutta pysyn paikallani

En vaihda paikkaa
Vaikka olenkin muualla kuin äsken

En katso sinua
Vaikka katson
Ja sinä katsot takaisin
Hymyilet
Jolle kulle muulle

Aamulla istun aina samassa paikassa

Istun kylmässä
Tuuli heittää hiukseni väärin päin
Puristan silmiäni kiinni
Kiedon käteni ympärilleni

Katson kelloa
Tuijotan ilmeettömänä
Sinä olet myöhässä.


Ovi aukeaa taas.

Seitsemän porrasta
Yhtä monta kuin minun oven alla
Sinä kävelet ohi
Liian nopeasti
En uskalla edes katsoa sinua silmiin

Mitä minä oikein pelkään?
Sinua?
Itseäni.

Sama toistuu
Joka aamu
Joka ikinen helvetin aamu.

Ulkona on kirkasta

Ulkona on kirkasta

Kun puissa kasvaa lumikerroksia

Puussa istuu varjo

Haamu

Se odottaa oikeaa hetkeä

Se ei uskalla liikkua

Eikä kukaan näe sitä

Miten edes tiedän siitä?

Tunnen sen nimeltä
Ajattelen sen sekavaa mieltä
Näkymätön minullekin

Paitsi peilin kautta

Iltapäivä

Tänäänkin
Aurinko hohtaa puiden takaa

Se on kaunis.

Enkä edes tiedä onko se nouseva
Vai laskeva

Syntyvä
Vai kuoleva

Päivät kuluvat

Joskus päivät ovat niin raskaita

Että tänään

on kauempana

kuin

Eilen

Aamu taas

Päivä on kirkas
Ja pilvetön

pakkanen puree seiniä


Valkoinen on pysähtynyt
Tuulettomiin puihin


Lopultakin yö jää selkäni taakse

En jaksa katsoa
Kauneutta
Lasin läpi ikuisesti
Hiipien kuljen ikkunalle
Avaan ja haistelen ilmaa

Minä nousen lumiselle katolle varoen

Talvi on taivuttanut
Puiden latvat
hitaaseen tanssiin
Ja minun huuleni
yhtyvät valssiin
Hiljaa laulaen

Harhakuva

Lopultakin
Minun mielikuvani maailmasta siirtyi
Pimeässä salissa
Se heijastui oikeaan suuntaan

Ja kun me ajoimme ohitsesi
Minä katsoin kuuta ja odotin
Sinä katsoit takaisin ja hymyilit
Mielessäni maalit valuivat sekasotkuiksi
Sinun kuvasi muuttuivat vesivärimaalauksiksi

Mutta tiesin
Että kun palaisin todellisuuteen
(hallusinaatioon?)
Sinä odottaisit siellä.