Uni

Uni tuli niin äkkiä
että melkein säikähdin
Kuin joku olisi
vetänyt säkin päähän.

Kurkkasin ulos ovesta
(joka siis oli siinä unessa)
ja katsoin
(todellisuuteen)
Ihmisiä
taas samat
puupäät
valopäät

Hevosia pakenemassa
pois pakkasesta
ja ystäväni -
syyllisen näköisenä
auton takapenkillä

Tiimalasi ja universumi

Säikähdin taas
ja aivan äkkiä

Herätyskello.

Väsynyt

Pieni lintu
heikko
pakkasta vasten pörhistellen
minä olen.

Lintu
Kotka
Tuulen vertainen
Minä olen.

Kuin maansa menettänyt

Poika
vailla tulevaisuutta
vailla suuta
jolla puhua

Maa
jolla ei ole rikkautta
ei ole kultaa
ei puuta
vain suota

Ja suolla istuu poika
vailla tulevaisuutta
Vaatteitta
yksin
Kuin melankolinen
vaha-animaatio

Maansa menettänyt

Lohtunaan
taivaanrannan puna
ja linnut
mustat
sen takaa
ja vaivaiskoivut

Oi, puut.

Kaamos

Huulet jäässä, suu
kurkku
rintalasta
kylkiluut

Hengitän syvään
katki
poikki
jäiset tukipuut

Voi maailma
voi rakas
jalkani eivät enää liiku
ne eivät enää kanna

Käteni ovat heikot
ne eivät maailman
painoa
jaksa

Mutta liikun
ja kävelen
kunnes vastaan tulee
taivas

ja meri
jäässä pinta
rikkumaton.

puupäät

On maailma.
Kaikki puupäitä
kaikista kasvaa puita
Ne ovat juurtuneita
heidän päihinsä
ajatuksia
Ulos päässeitä
Luoja
Sinne minä haluan

Hehkulamppuja
joillakin
valopäät
ihmiset valokuvissa
kauan aikaa sitten

Nooan arkki

Hän on lumileopardi
leijona
jääkarhu -
ei-kenenkään voittama
(paitsi kun
koko maailma on vastassa)
Vahvana katselee
yllättyneenä
kun
Minä olen lintu
aavikon laidalla
Horjun ja vapisen
hulluuden pois ajama

Sinun kimpussasi -
on korppikotka,
minä,
ja kettu
kiron korjaama.

aivan samanlainen päivä

Joinakin päivinä
En pääse mietteistäni
ulos

Vaikka kuulen kaiken sen musiikin
Vaikka kuulen
sen kaiken

Ei hän taida olla edes
todellinen
konkreettinen
kuultavissa
nähtävissä

minä vai hän vai sotilas

Kun ihmisestä tulee ulos toinen
Mutta ei tulekaan
se jää sisään
jumittuu päähän
kallon seinämää vasten kolisee

miten sitten käykään
ihmisparoille
kuinka ne kestävät elämän tönimiset
ja huudot
yhden ruumiin sisällä

vahvistuuko ruumis
vai ratkeaako se liitoksistaan?

kun maailma aukeaa edessä ja on liian kaunis ja kamala katsottavaksi

Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on
Mitä tämä on

MITÄ

TÄMÄ

ON

Ajatuksia vai liekö oikeanlaisia

Rakkaus muuttuu vanhetessaan huononäköisemmäksi
Niin kuin ihmisetkin
Hiljalleen kaikki kirkastuu, kaikki tärkeä
Oikeamieliset oppikaa

Mutta kun se on vanhimmillaan
Se äkkiä näkeekin kaiken kirkkaana
Ja oi miten se ilahtuu
Koska rakkaus ei kertaakaan ole sokea
vaan se ihannoi näkemäänsä

Kiropursujen suo

Kiropursujen suo
levisi takapihalleni
liian lähelle
Se lemu tunkee läpi jokaisesta
oven ja ikkunan raosta

varsinkin niinä hetkinä kun
en saa ajatuksiani kasaan ja paperille
Siirryn olohuoneen ikkunan ääreen
Tuijottamaan niitä

NIITÄ

Lintuja
Raatoja
Kuihtuneita
Mädänneitä
Suon kukkia
Kauniita
Kamalia

Mäntyjen keloja
Kuivia
mutta lahonneita
Jäisiä
härmänneitä

Eräänä aamuna
Ovat karpalot kasvaneet pensaina
vasten ikkunaa

Saan tarpeekseni
juoksen ulos
hävitän ja poltan

nurkan takaa katsoo mies
vai nainen
vai poika
sotilas
vai kauppias
hulluuttani

Aurinkoiset kadut ottavat minut armollisesti syliinsä
Kun lopulta selviän läpi nokkosista
sokkosista
sokkeloista
Oi ihanat pelastuksen päivät

Ajatuksia vain

Ihmisen suurin olemus
Se on vaikea hahmottaa kuviksi
Ihailen henkilöitä jotka siihen kykenevät

Itse voin vain kerätä
pieniä palasia, omasta sielustani
harvemmin
Yleensä muiden
Paperille
Ja siinäkin menetän hermoni

Lyijykynä on paras ystäväni
tässä suhteessa
Sen helppous ja luontevuus hymyilyttävät

Mutta voi ei
Huomenna on hammaslääkäri
Joudun kulkemaan tuntikausia kasvot turtana
kuin jotain olisi kuollut
enkä sitä
saattaisi uskoa

kuolleita kukkia
haaskoja
raatoja

Oi iltapäivä

Miten helvetissä
Talvella voi maailma käydä
Näin käsittämättömän kauniiksi

Sumu räjäyttää tajuntani.

Pilvet ovat laskeutuneet puiden latvojen tasolle
Eivätkä ne ole harmaata, homogeenistä
mattoa yläpuolellani

Käännyn katsomaan ylös,
ja keskeltä, suoraan ylhäällä
Taivas on sininen
Minä hymyilen

Keskipäivän aurinko
Laskeva ehkä
Mutta silti kuultaa takaa kirkontornin
Pakkanen puree poskia
Tai pikemminkin pitää käsiään
Niillä

kaunis, kaunis
Valkoinen

Pihalla

Keinuun paistaa aurinko
Puiden varjot heittäytyvät pihaan
Ruoholle
Makaamaan

Otan lisää vauhtia
Keinun niin kovaa kuin pystyn
Taivaalle
Pilviin
Lintujen luokse

Taivas on sininen
Ja kirkas pintainen

Ruohomatto ottaa vastaan
Kun lennän

Yhdeksän sanaa

Minä

Aamu

Auringonnousu


Lumi

Valo

Alku


Hymy

Silmät

Suljen

Maailma käy ylivoimaiseksi.

Pöydän alla on pölyistä,
Huomaan.
En ole muistanut imuroida viikko kausiin

Kuvittelen laivan ohittamaan minut
Alittamaan pöydän
Tai sillan
Niin kuin ajattelin

Sukellan sängyn alle
Ennen kuin kukaan näkee
Villihevoset laukkaavat ohitseni

Oi, unia!

Olen unessa
Olen unissa

Vajoan hiekan sekaan
Meren rannalla
Aallot huuhtovat hiuksiani
Merilevät peittävät kasvojani

Hukun kesäniityn kasveihin
Katoan mullan sekaan
Maa nielaisee ruumiini

Sieluani ei koskaan löydetä


Ennen kuin herään
Aamuun,
Aurinkoon.

Koti

Hengitän tuttua tuoksua
Kun tulen sisään,
Vieraista hajuista
Vieraiden silmien alta
Pois tupakan savusta
Kotiin

Kaadun sohvalle
Niin kuin kirjapinossa
Nurkkaan kasatussa
Sille
Jota päiväkausia valittiin
Ja etsittiin
Ennen kuin se löytyi

Menen keittiöön
Kaadan pannulle oliiviöljyä
ja hengitän sen tuoksua

Ovi käy uudelleen
Sinun tuoksusi tulee takaisin
Kotiin

Sillä ei ole nimeä

Kuulin sinun puhuvan
Et vilkaissutkaan minua
He tietävät,
Että seuraan sinua
He sanovat sinulle
Aina kun tulen vastaan
He muistuttavat

Ja sinä katsot muualle

Mutta tänään
Minulla on parempi tunne
Ehkä se ei mennytkään niin
Vaikkakin
Sitä en usko itsekään

Turhautuminen

Kylmät väreet kerääntyvät
Puoleen väliin selkää

Naputan pöytään tahtia
Kun laitan ne liikkeelle.

Nojaan otsaa käteen
Korvien takana tuntuu paine

En voi liikkua
En voi olla liikkumatta

Jalat liikkuvat
Mutta pysyn paikallani

En vaihda paikkaa
Vaikka olenkin muualla kuin äsken

En katso sinua
Vaikka katson
Ja sinä katsot takaisin
Hymyilet
Jolle kulle muulle

Aamulla istun aina samassa paikassa

Istun kylmässä
Tuuli heittää hiukseni väärin päin
Puristan silmiäni kiinni
Kiedon käteni ympärilleni

Katson kelloa
Tuijotan ilmeettömänä
Sinä olet myöhässä.


Ovi aukeaa taas.

Seitsemän porrasta
Yhtä monta kuin minun oven alla
Sinä kävelet ohi
Liian nopeasti
En uskalla edes katsoa sinua silmiin

Mitä minä oikein pelkään?
Sinua?
Itseäni.

Sama toistuu
Joka aamu
Joka ikinen helvetin aamu.

Ulkona on kirkasta

Ulkona on kirkasta

Kun puissa kasvaa lumikerroksia

Puussa istuu varjo

Haamu

Se odottaa oikeaa hetkeä

Se ei uskalla liikkua

Eikä kukaan näe sitä

Miten edes tiedän siitä?

Tunnen sen nimeltä
Ajattelen sen sekavaa mieltä
Näkymätön minullekin

Paitsi peilin kautta

Iltapäivä

Tänäänkin
Aurinko hohtaa puiden takaa

Se on kaunis.

Enkä edes tiedä onko se nouseva
Vai laskeva

Syntyvä
Vai kuoleva

Päivät kuluvat

Joskus päivät ovat niin raskaita

Että tänään

on kauempana

kuin

Eilen

Aamu taas

Päivä on kirkas
Ja pilvetön

pakkanen puree seiniä


Valkoinen on pysähtynyt
Tuulettomiin puihin


Lopultakin yö jää selkäni taakse

En jaksa katsoa
Kauneutta
Lasin läpi ikuisesti
Hiipien kuljen ikkunalle
Avaan ja haistelen ilmaa

Minä nousen lumiselle katolle varoen

Talvi on taivuttanut
Puiden latvat
hitaaseen tanssiin
Ja minun huuleni
yhtyvät valssiin
Hiljaa laulaen

Harhakuva

Lopultakin
Minun mielikuvani maailmasta siirtyi
Pimeässä salissa
Se heijastui oikeaan suuntaan

Ja kun me ajoimme ohitsesi
Minä katsoin kuuta ja odotin
Sinä katsoit takaisin ja hymyilit
Mielessäni maalit valuivat sekasotkuiksi
Sinun kuvasi muuttuivat vesivärimaalauksiksi

Mutta tiesin
Että kun palaisin todellisuuteen
(hallusinaatioon?)
Sinä odottaisit siellä.