Viime kevät ja tämä syksy

Pimeä syö kofeiinin ja raudan.
Silmät kiinni uinuessani punertavassa lämpimässä
on kolme sanaa jotka voisivat kuvata:”Minä olen autossa”Ja minä ohitan pellot ja talot ja metsät.
Ohitan itseni.



Sähkölinjat
ylittävät pellot
Ja tämä on viimeinen asia jonka muistan viime keväästä.

Minä kaadun niihin peltoihin
Minun jalkani pettävät
Ja minä vajoan.
Minä haluan juosta
ja juosta yli peltojen ja junaratojen
Läpi metsien ja tyhjien seinien
mutta:

Taivas on
kuultavan sininen.

**

Minä paiskaan silmäni lujasti kiinni ja
yritän olla jossain muualla
koska en enää ole.

Keskellä viikkoa yhtä kaukana viikonlopusta kuin toisestakin

Keskiviikko
na.
Selkä käy kipeäksi
taivas on harmaa.

Joinain iltoina
pää selässä kiroilen itseäni
ja menen nukkumaan kaikki tekemättömätkin asiat
tekemättöminä

Ja kasvatan suustani puun.
Puun, herra isä.
Olenko edes
olemassa.

niin ja missä minun oikeastaan kuuluisi olla

On kolme sanaa jotka voisivat kuvata:
”Minä olen autossa”
Ja minä ohitan pellot ja talot ja metsät
Ohitan itseni
Mutta minne olen menossa?
Minne minä yleensä haluan.

Minä

Istun ja nojaan jalkojeni varaan
hiukset valuvat ja minä valun lattiaan
Sulan.

Ja totuus on, että rakastan itseäni liikaa
ollakseni joku muu.

Siirtymä

Yhtäkkiä tajuan ruumiini.

Vuosikausia olen kävellyt ulkona
en ole sisältynyt itseeni, vaan jäänyt laskematta.
Ja yhtäkkiä huomaan, että minulla on jalat ja kädet
ja varpaat ja korvat ja nenä.
Olen keskittynyt liikaa silmiini.

Nojaudun polvieni varaan
ja lasken, että vajaan vuoden päästä hiukseni yltävät tästä lattiaan.
Lavuaarin alla on edelleen valunutta maalia.
Rauhoitun, ja tajuan:
Minä olen olemassa.