Tänään hän kantoi minulle kristallikukkia; kuin illuusio,
en osannut taaskaan
kävellä niin ettei pohkeisiin sattuisi, menin aina mieluummin sillan ylitse
tuo ihana vellamo, suutelin häntä.
viidestäkymmenestä alas,
minä olen kätkenyt itseni peittoon, ulkona talviaamu, sisällä
Joku suuteli käytävän ikkunaa siellä, missä puhutaan,
nyt tarvitsisin kaakaota
ja ehkä kyyneleet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti